Mäsennystä

 

Herätessäni tänä aamuna tiesin heti että on tulossa kurja ja mäsentavä päivä. Vaistoni sanoi että ihmiseläjäkuopus lähtisi tänään kotiinsa sinne kaukaiseen kaupunkiin jossa minäkin kävin hänen luonaan yökylässä. Mamma oli kyllä sen reissun jälkeen sitä mieltä että minusta ei olisi kaupunkilaiskarvakuonoksi.... Mitä lie sillä tarkoittanut, koska itse viihdyin ja olin siellä kuin karvakuonojen paratiisissa, niin paljon ihania tuoksuviestejä.
Yritin olla ovela ja aloitin heti aamusta kuopuksen seuraamisen. Hiippailin hiljaa hänen sänkyynsä ettei vain heräisi vaan nukkuisi niin pitkään että siirtäisi lähtönsä huomiseen. Turhaan, sillä mamma huuteli alakerrasta että aamupala olisi valmiina ja tietysti kuopus siihen havahtui. Ei auttanut muu kuin ottaa käyttöön kuonokaskonsti kaksi. Kuljeskelin kuopuksen perässä ja aina kun hän istui, asettauduin hänen jalkojensa päälle makamaan jos vaikka jumiintuisi tuoliin eikä pääsisi lähtemään. Ei auttanut sekään konsti.
Joskus olen yrittänyt myös ulvomista ja haukkumista kun mamma ja pappa ovat kanssani saattaneet kuopuksen autolleen, halanneet ja toivotelleet hyvät matkat. Ihmiseläjät ovat kuitenkin niin jääräpäisiä ettei niille tehoa mikään konsti. Vilkutusten jälkeen punaisen auton perä vain vilahti kun kuopus lähti kohti kaukaista kaupunkia ja minä jäin mamman, papan ja kissakaverini kanssa neljästään kuonottamaan tänne kotimökkiin. Silloin minulle tahtoo iskeä mäsennys. Makailen ja murjotan enkä ole näkevinäni ihmiseläjiä. Onneksi se ei kestä kauan, sillä tiedän että lähellä asuvat ihmiseläjäsisarukset piipahtavat tuon tuosta moikkaamassa minua.

Olen kuitenkin laittanut merkille jotain outoa ihmiseläjistä. Aina kun kuopus lähtee kaupunkiinsa, mammalla menee roskia silmiin ja iskee kova nuha.

Kuonottamisiin taas tällä kertaa.