Kevättä tassuissa

On se ihanaa aikaa tämä kevät. Pitkän, kylmän ja lumisen  talven jälkeen on taas kiva tassutella ilman sitä inhoamaani toppapukua. Tien varret ja ojan penkat ovat sulia ja saan haistella toinen toistaan mielenkiintoisempia hajuja, eikä metsissäkään enää ole kovin vahvasti lunta. Talven aikaan kuonokavereiden hajuviestit ovat olleetkin vähissä, vain metsäneläjien viestejä olen haistanut. Edes naapurin karvakuono ikäneitokaan ei ole viestittänyt sitten joulun seudun jälkeen. Liekö pakkanen pitänyt kotosalla.

Mutta kyllä se ikäneidon kutsuviesti olikin sitten niin ihana että meinasi viedä tassut alta. Tulin ihan levottomaksi kun halusin niin kovasti tapaamaan sitä neitokaista. Mamma ja pappa eivät vaan olleet ymmärtävinään että minut oli kutsuttu vierailulle. Lenkilläkin käyttivät ihan toisella suunnalla, kiusallaan tietysti. No ei minun auttanut muu kuin viestittää kotoa ulvomalla. Istuin ikkunassa ja laitoin mitä ihanampia viestejä. Mammaa vähän nauratti ensimmäisenä päivänä mutta kyllä alkoi hymy hyytymään jo viikon viestittämisen jälkeen, mutta omapa oli syynsä kun ei päästänyt minua kyläilemään. Kuulin kun puhui papalle että pitäisikö viedä eläinlääkärille. Luulikohan että kurkkuni oli tullut kipeäksi viestittämisestä. Mitäs muutakaan se sinne minua raahaisi kun rokotuksetkin ovat kunnossa.

No mutta ne jutut ovat menneen talven lumia ja nyt eletään ihanaa kevättä. Pääsen nauttimaan ihania hajuja eikä lumikaan ole esteenä metsäretkille. Mammalla vaan on tapana latistaa iloinen mieli kun tulemme lenkiltä. Jättää ensiksi minut odottamaan kuistille ja hetken päästä tulee hakemaan ja määrää pesulle. Seisoa jurotan eteisessä ja käsketän itseäni monta kertaa, en ole muka kuulevinani. Mamma vaan on niin jääräpäinen että ei anna periksi. Osaanpa minäkin olla jääräpäinen. Pesuhoneessa seisoa kuonotan pitkän aikaa ennenkuin siirryn pitkin kuonoin pesupaikalle. Mamma määrää.. nosta tassua, käännä toinen puoli ja suihkuttaa jos kuinka kauan. No selviydynhän sieltä ennen pitkää kun mamma on saanut minut vihdoin kuivattua. Kyllä nuo ihmiseläjät tekevät asioista niin monimutkaisia ja vaikeita. Olisi paljon yksinkertaisempaa puhdistautua olohuoneen karvaiseen mattoon, kuonokelkkailemalla. Kyllä siinä puhdistuisi parta, mahanalus sekä tassut. Olen sen joskus kokeillut ja hyväksi havainnut mutta mamma jääräpää ei sitä usko.

Nyt minun kyllä täytyy lähteä päivystyspaikalle kuonottamaan jos vaikka ihmiseläjäsisaruksista joku tulisi piipahtamaan. On tosi noloa jos en ole vastaanottamassa heitä saatikka jos vielä pääsevät minut yllättämään. Lämpimiä ja hajuntäyteisiä kevätpäiviä!  - Kuonottamisiin taas.

Mäsennystä

 

Herätessäni tänä aamuna tiesin heti että on tulossa kurja ja mäsentavä päivä. Vaistoni sanoi että ihmiseläjäkuopus lähtisi tänään kotiinsa sinne kaukaiseen kaupunkiin jossa minäkin kävin hänen luonaan yökylässä. Mamma oli kyllä sen reissun jälkeen sitä mieltä että minusta ei olisi kaupunkilaiskarvakuonoksi.... Mitä lie sillä tarkoittanut, koska itse viihdyin ja olin siellä kuin karvakuonojen paratiisissa, niin paljon ihania tuoksuviestejä.
Yritin olla ovela ja aloitin heti aamusta kuopuksen seuraamisen. Hiippailin hiljaa hänen sänkyynsä ettei vain heräisi vaan nukkuisi niin pitkään että siirtäisi lähtönsä huomiseen. Turhaan, sillä mamma huuteli alakerrasta että aamupala olisi valmiina ja tietysti kuopus siihen havahtui. Ei auttanut muu kuin ottaa käyttöön kuonokaskonsti kaksi. Kuljeskelin kuopuksen perässä ja aina kun hän istui, asettauduin hänen jalkojensa päälle makamaan jos vaikka jumiintuisi tuoliin eikä pääsisi lähtemään. Ei auttanut sekään konsti.
Joskus olen yrittänyt myös ulvomista ja haukkumista kun mamma ja pappa ovat kanssani saattaneet kuopuksen autolleen, halanneet ja toivotelleet hyvät matkat. Ihmiseläjät ovat kuitenkin niin jääräpäisiä ettei niille tehoa mikään konsti. Vilkutusten jälkeen punaisen auton perä vain vilahti kun kuopus lähti kohti kaukaista kaupunkia ja minä jäin mamman, papan ja kissakaverini kanssa neljästään kuonottamaan tänne kotimökkiin. Silloin minulle tahtoo iskeä mäsennys. Makailen ja murjotan enkä ole näkevinäni ihmiseläjiä. Onneksi se ei kestä kauan, sillä tiedän että lähellä asuvat ihmiseläjäsisarukset piipahtavat tuon tuosta moikkaamassa minua.

Olen kuitenkin laittanut merkille jotain outoa ihmiseläjistä. Aina kun kuopus lähtee kaupunkiinsa, mammalla menee roskia silmiin ja iskee kova nuha.

Kuonottamisiin taas tällä kertaa.

Yökyöpelinä

Tähän samaan hengenvetoon kerron että odoteltiin mamman kanssa koko iltayö vierailulla olevia ihmis-sisarruksia  vai oliko se olevaa... en nyt muista... mutta kuitenkin odoteltiin... ja mamma vahti kurkkien ikkunasta ja minä vahdin mamman vahtimista. No, palasihan se vahdittava vihdoin viimein kotiin ja päästiin me vahtijat viimeinkin nukkumaan kun saatiin se vahdittava tänne lapsuuskotiinsa nukkumaan tai oikeammin minun vahtimaani kotiin. Mutta nyt kaikki vahdittavat kotona ja karvakuonokin asettautuu omalle bonnelilleen vaakatasoon... Hyvää Yötä kaikki vahdittavat karvattomat kuin myös karvalliset kuonot.....   Remuamisiin  :)

Mäyräkoira Remu

Olen mäyräkoira Remu keskisestä Suomesta, maaseudulta. Asustelen Mamman, Papan ja kissaeläjä Leevin kanssa joka on jo 12 vuotias. Ihmiseläjäsisarukset asustelevat jo maailmalla mutta vierailevat aina silloin tällöin täällä meidän luona. Kuten arvata saattaa, taidan olla Mamman ja Papan lellikki. Paitsi silloin kun sellainen pienen pieni ihmiseläjä tulee käymään, joka saa kaiken huomion. Silloin minun pitää olla hyvin tottelevainen, enkä saa Remuta niin kuin tahtoisin. Mutta silti aina katson ikävöiden ikkunasta kun ihmiseläjät lähtevät koteihinsa.

Tämä blogi kertoo karvakuonon elämästä, tervetuloa mukaan!